Toiminta

Matka Kokkolaan 18.5.2024

Teemme lauantaina 18. toukokuuta yksipäiväisen matkan Kieppiin, Kokkolan luonnontieteen museoon (osoite Pitkänsillankatu 26, 67100, Kokkola), jossa tutustumme kokkolalaisen Viljo Nissisen (1914–2000) mineraalikokoelmaan. Hän järjesti näytteet mineraalien kemialliseen koostumukseen perustuvan luokittelun mukaan. Nissiselle oli tärkeää näytteiden kauneus, virheettömyys ja mineraalien erilaisuus löytöpaikasta johtuen. Kokoelmaan kuuluu noin 1500 mineraalinäytettä, lajeja noin 2000. Nissinen valitsi kokoelmaansa ainoastaan omin silmin näkemänsä mineraalikivet.

Matka Kokkolaan tehdään osallistujamäärästä riippuen omin autoin/kimppakyydein tai bussimatkana. Lähtö aamulla ja paluu iltamyöhään. Paluumatkalla voinemme poiketa esimerkiksi Vimpelin kaivoksella. Museoon ei ole sisäänpääsymaksua.

Ilmoittautumiset pe 3.5.2024 mennessä Liisalle, p. 040 557 4700.

Aikataluluista ja muista järjestelyistä tiedotetaan osallistujille myöhemmin.

 

 

 

 

 

 

 

Tule hiomaan kiviä

Kivipajamme sijaitsee Tampereen Hervannassa, osoitteessa Hepolamminkatu 26, jossa meillä on melko hyvät tilat ja koneineen ja tarvikkeineen pyöröhiontaan sekä korujen ja hopean työstöön. Pajalla järjestetään myös erilaisia kursseja. Pajalle on hankittu myös viistehiontalaitteet.

Paja on avoinna keskiviikkoisin ja suuren kysynnän vuoksi jälleen myös torstaisin klo 17:30–20:30. Keskiviikkoisin ohjaajana toimii pajaisäntä Jukka-Pekka Lehtinen ja torstaisin Elina Marjola. Tervetuloa myös uudet, kivien hionnasta tai hopeatöistä kiinnostuneet.

Pajalle voi tulla tutustumaan ja hiomaan myös muulloin kuin em. päivinä, kunhan sopii asiasta etukäteen pajaisännän kanssa (puh. 040 707 5958).

 

Emalointikurssi 23.3.2024

Järjestämme lauantaina 23. maaliskuuta cloisonné- eli soluemalikurssin klo 10-14. Cloisonné-tekniikassa, jota myös kammioemaloinniksi kutsutaan, kuvion tai kuvioiden ääriviivat juotetaan metallin, lasin tai keramiikan pinnalle metallilangasta ja näin aikaansaatu metallilankaverkosto täytetään emalijauheilla. Opettajana toimii koruseppä Aila Salminen.

Työssä tarvittavaa emalinpolttouunia ei kivipajallamme Hervannassa ei ole, minkä vuoksi kurssi järjestetään opettajan työhuoneella, osoitteessa Nuutisarankatu 15, Tampere (Sarankulma).

Kurssilla valmistetaan yksi tai kaksi pienehköä työtä kuparialustalle. Kurssille mahtuu tilojen ahtauden vuoksi kerrallaan vain kolme opiskelijaa. Myöhemmin, jos emaloinnista kiinnostuneita riittää, vastaavia kursseja voidaan järjestää lisää syksyllä.

Kurssin hinta on 25 euroa/osallistuja. Hintaan sisältyy kurssilla tarvittavat materiaalit. Toki omat työvälineet: pyörö-, latta- ja katkaisupihdit voi ottaa mukaan, jos itsellä sellaiset on.

Ilmoittautumiset perjantaihin 15.3. mennessä puh 040 557 4700.

 

 

Kivipajalle ajo-ohje:

 

Kivipajamme osoite on Hepolamminkatu 26, ja se sijaitsee Hervannan kaupunginosassa Tampereella.

Jos tullaan esim. Tampereen keskustan suunnasta, ajetaan Hervannan valtaväylää (E12) kunnes käännytään vasemmalle, itään, Hepolamminkadulle ja ajetaan (välissä yksi liikenneympyrä) niin pitkälle että Hepolamminkatu kaartuu oikealle (etelään päin) kohdassa, jossa on bussin nro 24 päätepysäkki (Sauli city -tavarakauppa jää vasemmalle).

Aivan pian kaarroksen jälkeen oikealla puolella onkin jo Hepolamminkatu nro 26 postilaatikot sekä Tampereen Kivikerhon metrin levyinen opastekyltti. Sitä vain loivaa mäkeä ylös ja hallin pihaan (rakennus ei näy Hepolamminkadulle asti).

Samassa rakennuksessa, jossa kivipajamme, toimii myös pieni autoalan yrittäjä. Kivipajan ulko-ovessa lukee Tampereen Kivikerho, kivipaja. Piha-alueella on autopaikkoja, ilmaisia kaikki.

Pajaisännälle voi soittaa, jos tarvitset lisäohjeita tai haluat sopia erikseen vierailuajasta, puhelin: 040 707 5958.

Kivipajan toimintakalenteri:

Jos kalenteri ei näy mobiilissa, käännä puhelin vaakaan.

 

Kivipajan osoite kartalla: