Tampereen kivikerho järjestää retken lähiseudun luolille ja kallioille lauantaina 24.5.2025. Kokoontuminen klo 10 osoitteessa Pyydyspolku 2–8, Kangasala. Kulkeminen omilla autoilla tai kimppakyydein. Varusteiksi tukevat kengät, käsineet ja sään mukainen asustus. Taskulampustakin voi olla hyötyä. Mukaan omat eväät. Retken kesto on 4–8 tuntia. Retkelle voi myös liittyä ja sieltä erkaantua joustavasti oman aikataulun mukaan. Oppaana toimii Akseli Palén.
Retkellä tutustumme kolmeen Hervannan ja Kangasalan seudulta löytyvään jylhään kivimuodostelmaan ja niiden luoliin. Retkisuunnitelmaan kuuluvat:
- Kangasalan Mäyrävuoren kalliot ja luolat (kuva). Pysäköinti osoitteessa Pyydyspolku 2–8.
- Lempokallion luola Hervannan ja Kangasalan välissä. Pysäköinti osoitteessa Saarenmaantie 279–315.
- Ruokailu Kirskaanniemessä nuotion ääressä sään salliessa. Omat eväät. Pysäköinti osoitteessa Koipitaipaleentie 100.
- Hirvi-Simunan luola Höytämössä Lempäälän rajalla. Pysäköinti osoitteessa Kärpänkuja 1.
Retki on tarkoitettu Tampereen kivikerhon jäsenille. Osallistumismaksu omantunnon mukaan 5–15 euroa. Maksutapoina käyvät käteinen, kortti tai MobilePay. Maksuista 100% käytetään kerhon toiminnan tukemiseen, kuten uusiin hiomanauhoihin.
Tarkempia tietoja retkisuunnitelmasta ja kohteista:
1. Kokoonnumme Kangasalan Mäyrävuoren koillispuolella, katuosoitteessa Pyydyspolku. Katu loppuu aukiolle, jolle mahtuu pysäköimään muutama auto. Myös Pyydyspolun ja Mäyrävuorentien varteen voi pysäköidä.
2. Pyydyspolulta kävelemme Mäyrävuoren ympäri lenkki- ja metsäpolkuja pitkin. Polun varrella sijaitsee jylhiä kalliorinteitä, lippaluolia ja onkaloita, joille pysähdymme katselemaan ja tutkimaan. Mäyrävuori on luonnonsuojelualuetta. Alueella risteilee paljon polkuja, joista osa voi olla jyrkkiä ja kostealla kelillä liukkaita. Yritämme välttää jyrkimpiä polunkohtia. Kävelymatkaa kierrokselle kertyy noin kilometri.
3. Mäyrävuorelta ajamme kohti Hervantaa ja pysähdymme Saarenmaantien varrella Lempokiven kohdalla. Lempokivi on suuri siirtolohkare, johon on muodostunut jylhiä kielekkeitä, tasoja, rakoja ja värikäs luola, joka tunnetaan Lempokallion luolana. Lempokallion luolan ja lohkareiden ympärillä puikkelehtii polkuja. Pysäköinti viereiselle metsätielle, ajotien varteen tai läheisen pellon nurkalle tilanteen mukaan. Kävelymatkaa luolalle on noin 50 metriä.
4. Lempokiveltä jatkamme Kirskaanniemeen ruokailemaan. Ruokailuhetki pidetään nuotion ääressä Höytämönjärven rannassa. Kirskaanniemen rantakallioilla sijaitsee muutamia nuotiopaikkoja ja laavu, joilla voimme paistaa makkaraa ja syödä omia eväitä. Kävelymatkaa nuotiopaikoille on noin 200 metriä.
5. Ruokailun jälkeen viimeisenä kohteenamme on kuuluisa Hirvi-Simunan luola. Kiviröykkiö sijaitsee Birgitan polun varrella ja kätkee sisäänsä useita lippaluolia, lohkareita ja rakoja. Pysäköinti Höytämön Paunussa, osoitteen Kärpänkuja 1 lähistöllä tai Taavetintien varrella. Pysäköintipaikkoja on vaihtelevasti. Kävelymatkaa luolalle on noin 500 metriä.
Sovellamme retkisuunnitelmaa sääolosuhteiden ja osallistujamäärän mukaan.
Lisätietoja voi kysellä sähköpostitse:
akseli.palen@gmail.com